etusivu tuomariksi tuomarit kalenteri sert-lista muotovaliot
Vuosi alkaa vetemään jälleen viimeisiään, joulu ja vuosi 2009 lähestymään, eikä Kreikan voittajanäyttelyä ole vielä tänä vuonna pidetty, joten toivotan sinut ja koirasi tervetulleeksi vuoden suurimpaan näyttelyymme! Päiväksi olemme joulukuun alusta 7. päivän, mutta viimeiset ilmoittautumiset tulee lähettää viimeistään viikkoa ennen suurta koitosta, eli 30. marraskuuta kello 18 mennessä. Toivotamme antoisaa ja menestyksekästä +näyttelypäivää!
 
Rotunsa paras sekä vastakkaisen sukupuolen paras palkitaan vKREW-08-titteleillä sekä junioriluokan paras, erinomaisella palkittu uros ja narttu tittelillä vjKREW-07. Näyttely on myös kansainvälinen, eli jaamme myös kansainväliset sertifikaatit, eli cacibit.
 
Osallistuminen: osallistuminen tapahtuu sähköpostiin pilvinn(at)gmail.com. Otsikoksi tulee laittaa KREW-08.
LUETHAN OHJEET! Samassa viestissä voi ilmoittaa kaikki koirat rodusta tai ryhmästä riippumatta. Laitathan kuitenkin ryhmät numerojärjestyksessä (esim. ensin FCI5 ja sen jälkeen FCI6, selkeyden vuoksi) sekä rodut aakkosjärjestyksessä. Urokset ennen narttuja ja samaan luokkaan/rotuun menevät saman rotu/luokkaotsikon alle. Erottelethan selvästi ryhmät ja rodut. Urosten ja narttujen väliin 1 tyhjä väli. Koodissa ei ole väliä, onko target-merkintänä blank, new tai muu saman asian ajava sana, mutta linkin tulee aueta uuteen ikkunaan.
 
Osallistumiskoodi:

 
Virheistä ilmoittautuneissa voi ilmoittaa yllä olevaan sähköpostiin. Myös tuomariksi haluavat voivat ilmoittautua sähköpostiin!
 
Tuomarit
BIS: Mimmu T
BIS-pentu: jannsu T
BIS-juniori: Donga T
BIS-veteraani: Henji T
BIS-kasvattaja: Mimmu T
FCI1: Kati T
australiankarjakoira, belgianpaimenkoirat, bouvier, briard: Henji T
lk. coilliet: Nath T
australiankelpiet, australianpaimenkoira: jannsu T
shetlanninlammaskoira: Caza T
pk. collie: Evie T
saksanpaimenkoira: Eros T
schipperke, RYP: donga T
bordercollie: Pilvi T
FCI2: jannsu T
bernhardinkoirat, newfoundlandinkoira, shar pei: Zandie T
FCI3: Henji T
FCI4: Lania T
FCI5: Pehko T
basenji, buhund, cirneco dell'etna, karjalankarhukoira, jämtlanninpystykorva, shiba: Dumle T
mittelspitz, grosspitz: Kukka T
samojedinkoira, RYP: jannsu T
siperianhuskyt: Veera S. T
FCI6: Lania T
FCI7: Mimmu T
bracco italiano, englanninsetteri, punaisia irlanninsetteri: Yenn T
gordoninsetteri, RYP: Pilvi T
FCI8: Yenn T
cockerspanieli: Henji T
labradorinnoutaja: Eros T
novascotiannoutaja, RYP: Kati T
springerspanielit: Pilvi T
FCI9: Mimmu T
FCI10: Pehko T
afgaaninvinttikoira: Pilvi T
RYP: jannsu T
EFR: Pilvi T
amerikankääpiöterrieri: Henji T
 
Osallistujat ja tulokset