

Virallinen nimi: Tribe's Makes Me Joyful
Kutsumanimi: May
Rekisterinumero: XXX-000
Rotu: australianpaimenkoira
Väri: red tricolor
Sukupuoli: narttu
Syntymäaika: 00.03.2008, oma ikääntymistahti
Säkäkorkeus: 53,5cm
Silmät: tutkitaan
Lonkat: tutkitaan
Kyynärät: tutkitaan
Kasvattaja: Team Tribe>
Omistaja: Pilvi, Jump Around


May oli pentuna hyvin rauhallinen eikä mennyt niin päättömästi kuin esimerkiksi Olli tai Oona pentuna. May osoitti järkevyyttä odottaa minua sekä maltillisuutta niin kotona kuin vieraissakin paikoissa. Toisaalta May on myös innokas haistelija: pienestä pitäen aktivoin sitä erilaisin haisteluleikein, muunmuassa lihapullan etsintää harrastettiin ensin sisällä ja pikku hiljaa siirryttiin ulos. Maltillisuudesta, innokkaasta haistelusta ja järjestelmällisyydestä johtuen, olen ajatellut Mayn PK-lajiksi jälkeä. Siinä tulee maltillisesti seurata jälkeä eikä kiitää tuhatta ja sataa huomaamatta esimerkiksi kulmia. Aika kuitenkin näyttää, mihin päin me Mayn kanssa suuntaamme.
Näyttelyissä May on ihan omiaan: se rakastaa sitä, että pääsee esiintymään edukseen ja valloittamaan tuomarin mielen. Se on hyvin luoksepäästävä, innokkaasti menee jo tuomariakin vastaan, mutta tuomarin tutkiessa se seisoo maltillisesti paikallaan eikä hievahdakaan, ennen kuin vapautan sen. May tietää jo edellisenä iltana, että huomenna pääsee näyttämään omat parhaat puolet, kun laitamme turkkeja ja pakkaamme häkkejä autoon. Näyttelyaamuna May herää ajoissa ja pitää kyllä varmasti huolen, että kukaan meistä ihmisistä ei varmastikaan nuku pommiin: se ulvoo ulko-ovella ja kun oven avaa, niin koira pinkaisee ulos ja juoksee täyttä häkää auton luo.
Lisää luonnetta tulossa myöhemmin.


| I: Pandora´s Aquarius | II: Merrie´s True Passion |
| IE: Disarie White Hope | |
| E: Blue's Cauran | EI: Nirppanokan Fl'oi |
| EE: Fellstar's Isendre |


| alainen | järjestäjä | 00/00/00 | tuomari | tulos |
| alainen | järjestäjä | 00/00/00 | tuomari | tulos |
| laji | järjestäjä | 00/00/00 | tuomari | tulos |


Ei jälkeläisiä.


u. Tribe's Makes Me...
n. Tribe's Makes Me...



Kuvat: Pinnacle Aussies
Kuvissa oikeasti: Pinnacle's Glowing Embers
Tekstit sekä luonne: Pilvi Uotila
Mikäli kuvissa on oma koirasi, etkä tahdo että kuvia käytetään virtuaalikoiralla, ilmoitathan minulle asiasta sähköpostilla! (pilvinn@gmail.com)