Tavoitteenamme on kasvattaa energisiä, hyvä luonteisia ja ulkomuodoltaan kauniita hovawartteja. Hovawart on toistaiseksi melko vieras rotu virtuaalimaailmassa ja siksi onkin näin alussa tärkeää pitää huoli, ettei suvut yleisty liikaa. Pentueita Jump Aroundissa syntyy keskimäärin 1-3 vuodessa, joskus ei edes sitä yhtä.
Jump Aroundin pennut lähtevät uusiin koteihin aina eläinlääkärin tarkastamina sekä rekisteröityinä. Mukaan saa oivallisen pentupaketin sekä kasvattajan tuen läpi koko koiran elämän.
Mikäli olet halukas ottamaan pienen hovawartin alun juuri Jump Aroundista, toivon sinun ottavan selvää tästä rodusta, sillä hovawarteista ei ole sohvaperunoiksi. Ne vaativat toimintaa joka päivä, niin sisällä kuin ulkona, poudalla kuin sateella. Hovawartit osallistuvat myös mielellään perheen arkipäivän toimintaan innolla.
Ostoehdot
Ennen kuin varaat pentua, sinun tulee sitoutua myyntiehtoihin ja tulevaisuudessa myös totella niitä.
- teet sivut kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun olet ostanut kasvattini tai se on syntynyt
- olet velvollinen ilmoittamaan, jos joudut myymään kasvattini
- toivon, että kasvattini pääsisi kilpailemaan palveluskoiralajeissa edes muutaman kerran sekä lisäksi pyörähtämään näyttelykehissä muutaman kerran, jotta tiedetään mitä virtuaalituomarit tykkäävät kyseisestä koirasta
- pennun perustietoja, kuten nimeä, syntymäaikaa, vanhempia, rotua tai kasvattajaa jne, ei saa muuttaa
- kasvattajaksi tulee linkittää Jump Around ja vanhemmat tulee olla myös linkitettyinä
- plussaa saa, jos ilmoittelee kasvatin kuulumisia minulle, joko vieraskirjassa, MSN messengerissä tai sähköpostilla
Tulevia pentueita
Tällä hetkellä meille ei ole tulossa pentueita, mutta luultavasti Fellin tuloksista riippuen saatamme sille pentueen teettää.