etusivu koirat kasvatus copyright

Virallinen nimi   All The Fashion Of Soft
Kutsuma nimi   Sofia
Rekisterinumero   VTR-0000
Rotu   samojedinkoira
Sukupuoli   narttu
Syntymäaika   19.13.2008 (koiralla oma ikääntyminen)
Väri   valkoinen
Säkäkorkeus   54cm
Kasvattaja   Soft
Omistaja   Pilvi, Dwelin's

Idea tuontikoiraan lähti siitä, kun tutkailin virtuaalisamojedien sukuja. Todella paljon samoja nimiä, joten miten olisi hieman uutta verta? Sopivasti sattui näyttelyreissu Kanadan puolelle, joten aloin etsimään sieltä samojedinkoiria. Kohdalle sattui kennel Soft, jossa oli juuri pentue ja pennut luovutusikäisiä hieman ennen näyttelyä. Niimpä matkattiin koko konkkaronkan kanssa Kanadan maalle ja takas tullessa meitä olikin sitten yksi enemmän, Sofia.

En olisi uskonut, että koskaan saan näin energistä koiraa. Vaikka samojedinkoirat ovatkin eläväisiä ja energisiä, on Sofia kaikkein energisin. Energiaa löytyy mihin vaan, oli asia sitten miellyttävä tai ei. Aktiivisuudesta johtuen olen joutunutkin kouluttamaan Sofiaa aika lailla, ettei se tuhoaisi mitään ollessaan ylienerginen. Onneksi tyttö on erittäin mukautuvainen ja oppivainen, joten mitään ongelmia ei ole vielä (huh) sattunut.

Sofialla on myös oma pää, jota se käyttää aika ahkeraan. Kekseliäisyys on Sofian valttikortti, ja sitä käytetäänkin hyvin ahkeraan.

I: Kuiski's Dynamic Daniel II: Hamilton Boy of Giga's
IE: Kuiski's Exquisite Lady
E: Belle Faith Of Soft EI: Look's Coca-Cola
EE: Kara-Mba Of Soft

  » NÄYTTELYT
Norja K&W 31.10.2008 Mimmu ERI1, PN2, SERT
Norja Trival 17.08.2008 Mimmu ERI1, PN1, SERT, VSP, VSP-juniori
Norja Suklaanapin 05.10.2008 Dumle ERI1, PN1, SERT, VSP
  » PALVELUSKOIRALAJIT
PAKK järjestäjä 00.00.0000 tuomari 00p, tulos
  » TOTTELEVAISUUSKOKEET
luokka Järjestäjä 00.00.0000 tuomaro 000p, ?-palkinto

Arvostelija, 00.00.0000
Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin .Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin. Hyvää ja huonoa. Arvostelua kehiin.

Kuvat   Pilvi Uotila
Kuvissa oikeasti   Winter Day's Grand Sensation
Tekstit   Pilvi
Mikäli kuvissa on oma koirasi, etkä tahdo että kuvia käytetään virtuaalikoiralla, ilmoitathan minulle asiasta sähköpostilla! (pilvinn@gmail.com)

linzu@elisanet.fi