etusivu koirat kasvatus copyright

Copyright eli tekijänoikeus

Kaikki materiaali sivuillamme on laillista, sillä luvatta käyttäminen, oli kyseessä sitten teksti, kuva tai mikä tahansa muu teos, on rikos. Suurin osa sivuilla esiintyvistä kuvista on oma ottamia, joko omasta koirastani tai tuttujen koirista. Joukkoon saattaa kuitenkin eksyä muitakin kuvia, joita olen saanut ystäviltäni tai oikeista kenneleistä. Minulla on luvat tällä hetkellä 4 samojedinkoiria kasvattavaan kenneliin, mutta tällä hetkellä käytössä on vain kahdesta kennelistä otettuja kuvia. Pääosin koirien kuvat ovat oma ottamia. Koirien kuvien copyrightit löydät koirien omien sivujen alalaidasta, jossa on myös kuvissa esiintyvän koiran virallinen nimi.

Ulkoasun minulle taiteili Jerry (Linda T.), suur kiitos tästä mahtavasta ulkoasusta! Tekstit sivustolla ovat oma kirjoittamia, joita ei tulisi kopioida ilman minun lupaa. Jos olet halukas käyttämään jotakin tekstiäni sivuillasi, otathan pikimmiten yhteyttä mutta älä kopioi luvatta. Tahdon kiittää henkilöitä ja kenneleitä, joilta minulla on luvat käyttää hänen kuviaan. Tässä listassa on myös henkilöitä, jotka ovat tehneet oman työnsä Dwelin'sin sivujen eteen. I would like to thank those kennels and persons that I can use some of their photos at my websites. In that list there are others that I like to thank for all the help!

- Samtasia Samoyeds
- Mystical Samoyeds
- Mykran kennel
- Kreetta-Liisa Merto/kennel Fun Sam
- Marika Ahtaanluoma
- Jerry/Linda T.

Kiitos/Thank you!
linzu@elisanet.fi